Hämeen Leader-ryhmät
EMO ry Espoo, Hausjärvi, Hyvinkää, Loppi, Nurmijärvi, Riihimäki, Tuusula ja Vantaa Etpähä ry Hollola, Hämeenkoski, Kärkölä, Nastola ja Orimattila Linnaseutu ry Hattula, Janakkala ja Hämeenlinna Lounaplussa ry Forssa, Humppila, Jokioinen, Tammela ja Ypäjä Päijänne-Leader ry Asikkala, Hartola, Heinola, Padasjoki, Pertunmaa ja SysmäYhteisöLeader
YhteisöLeaderin kautta tukea voivat hakea yhdistykset ja aikuisten ryhmät. Aikuisten hankkeissa korostuu toiminnallisuus ja yhteisöllisyys. Aikuisten ryhmässä tulee olla vähintään 4 henkilöä ja ryhmällä on oltava nimetty vastuuhenkilö.
Tavoite
YhteisöLeader -rahoitusten tavoitteena on käynnistää uutta toimintaa ja saada erityisesti nuoria mukaan kehittämistyöhön ja projekteihin. Rahoitus on tarkoitettu ensisijaisesti hakijoille, joilla ei ole aikaisempaa hankekokemusta. Projektien teema on vapaa. Se voi liittyä esimerkiksi tapahtumien tai opintoretkien järjestämiseen. Se voi olla vaikkapa kylälehden työstämistä, yhteisten harrastevälineiden hankinta tai jokin muu pieni yhteinen hankinta tai kunnostusprojekti.
Rahoitus
Rahoitusta hankkeille on mahdollisuus saada 100-500 euroa/hanke.
Hankkeita pääsee hakemaan TÄLLÄ LOMAKKEELLA.
Hakemukset tulee lähettää sähköisellä lomakkeella Päijänne-Leader ry:lle viimeistään viikko ennen hallituksen kokousta tai hakemuksen käsittely siirtyy seuraavaan hallituksen kokoukseen. Tieto hallituksen kokousajoista löytyy Päijänne-Leader ry:n nettisivuilta (ajankohtaista).
Hankkeilla on kunnittain oma kiintiönsä.