Mestari-kisälli -hanke

Suomalaiset syövät jatkuvasti enemmän kalaa, mutta kotimaisen kalan tarjonta ei vastaa kysyntää. Lisäksi kalastajien ammattikunta ikääntyy kovaa vauhtia, joten uusista kaupallisista kalastajista on suorastaan pula. Suoraan koulun penkiltä kalastajaksi hyppääminen on hankalaa, sillä alan salat oppii parhaiten konkarin mukana liikkumalla.

Mestari-kisälli -hankkeessa saatetaan yhteen alasta kiinnostuneet kisällit ja alalla työskentelevät mestarit, ja mahdollistetaan kalastajan oppien siirtäminen kisällille käytännön työtä tekemällä.

– Esiselvityshankkeessa keväällä 2019 löysimme mukavasti sekä kisälliehdokkaita että kalastajana toimivia mestareita, joten syksyn aikana kaikkiaan 10 kisälliä on aloittamassa ammattikalastukseen tutustumisen mestareidensa avulla, kertoo hankeeessa työskentelevä kalatalouskoordinaattori Maiju Puranen.

Hankkeeseen osallistuvat kisällit työskentelevät kaupallisen kalastajan työparina yhteensä kuuden kuukauden ajan vuoden sisällä. Työparit sijoittavat työjaksot vuoden ajalle siten, että kisälli pääsee tutustumaan kaikkiin sesonkeihin. Sekä kisällit että mestarit saavat korvauksen kultakin työskentelykuukaudelta.

Hanke toteutetaan yhteistyössä Koulutuskeskus Salpauksen kanssa, minkä ansiosta kisällit saavat suorittaa kalatalouden perustutkintoon kuuluvan tutkinnon osan ”Ammattikalastajana toimiminen” sisältäen mm. hygieniapassin, vuokraveneenkuljettajan kirjan sekä EA1-kurssin.  Halutessaan kisällit voivat jatkaa kalatalouden perustutkinnon loppuun hankkeen jälkeen.

Hankkeen rahoittaa ja hallinnoi Sisä-Suomen kalatalousryhmä, jonka toiminta-alueeseen kuuluvat Päijät-Hämeen ja Keski-Suomen maakunnat sekä Kouvolan, Iitin ja Pertunmaan kunnat. Hankkeen rahoitus tulee Euroopan meri- ja kalatalousrahastolta, Suomen valtiolta ja alueen  kunnilta.

 

Hankkeen nimi: Mestari-kisälli -hanke
Hankeaika: 1.6.2019­-31.12.2020

 

Mestari-kisälli -hankkeen yhteystiedot:

Maiju Puranen, kalatalouskoordinaattori
0447440396
maiju.puranen(at)paijanne-leader.fi

 

Päijänne-Leader ry

Kustaankuja 2
17200 Vääksy
toimisto(a)paijanne-leader.fi
etunimi.sukunimi(a)paijanne-leader.fi

Anu Taipale
toiminnanjohtaja
040 764 2462

Virpi Kallioinen
hankeneuvoja/taloussihteeri
044 770 0174

Janne Ruokolainen
kalatalousaktivaattori
044 712 4209

Henna Pirkonen
kyläaktivaattori
044 712 4208

Joonas Karhinen
yhteisöaktivaattori
044 767 1314

Liity jäseneksi »

Oletko kiinnostunut alueesi kehittämisestä, liity Päijänne-Leaderin jäseneksi!