NuorisoLeader ja YhteisöLeader

26.5.2016

NuorisoLeader ja YhteisöLeader

 

Ohjelmakaudelta 2007-2013 jäi käyttämätöntä kuntarahaa, jonka käyttämisestä teimme esityksen toiminta-alueemme kunnille. Kunnat ottivat esityksemme hyvin vastaan ja nyt toteutuukin pitkäaikainen toiveemme tukea pieniä hankkeita.

NuorisoLeader ja YhteisöLeader-rahoitusten tavoitteena on käynnistää uutta toimintaa ja saada erityisesti nuoria mukaan kehittämistyöhön ja projekteihin. Rahoitus on tarkoitettu ensisijaisesti hakijoille, joilla ei ole aikaisempaa hankekokemusta. Projektien teema on vapaa. Se voi liittyä esimerkiksi tapahtumien tai opintoretkien järjestämiseen. Se voi olla vaikkapa kylä- tai nuorisolehden työstämistä, yhteisten harrastevälineiden hankinta tai jokin muu pieni yhteinen hankinta tai kunnostusprojekti.

NuorisoLeaderin kautta tukea voivat hakea nuorten ryhmät. Nuorten ryhmissä tulee olla vähintään kolme 13–20 -vuotiasta henkilöä. Hankkeissa tulee kuitenkin olla nimetty täysi-ikäinen vastuuhenkilö, joka toimii ryhmän tukena ja apuna ns. paperiasioissa. NuorisoLeader-rahaa myönnetään projekteille, jossa nuorten rooli on aktiivinen. Projektin tulee olla nuorten suunnittelema ja toteuttama.

YhteisöLeaderin kautta tukea voivat hakea yhdistykset ja aikuisten ryhmät. Aikuisten hankkeissa korostuu toiminnallisuus ja yhteisöllisyys. Aikuisten ryhmässä tulee olla vähintään 4 henkilöä ja ryhmällä on oltava nimetty vastuuhenkilö.

Rahoitusta hankkeille on mahdollisuus saada 100-500 euroa/hanke. Päijänne-Leaderin hallitus käsittelee kesäkuun kokouksessaan Nuoriso- ja YhteisöLeaderin säännöt, jotka julkaistaan nettisivuillamme. Kesän aikana tehdään myös sähköinen hakulomake, joka mahdollistaa hankkeiden haun suoraan Päijänne-Leaderin nettisivuilta. Hankkeita pääsee hakemaan 15.8.2016 alkaen. Hankkeet käsitellään hakemuksen jättämisen jälkeen heti seuraavassa hallituksen kokouksessa. Hankkeilla on kunnittain oma kiintiönsä.

 

www.paijanne-leader.fi/rahoitus/nuorisoleader/

www.paijanne-leader.fi/rahoitus/yhteisoleader/

 

 

Päijänne-Leader ry

Meijeritie 1
17200 Vääksy
toimisto(a)paijanne-leader.fi
etunimi.sukunimi(a)paijanne-leader.fi

Anu Taipale, toiminnanjohtaja
040 764 2462

Virpi Kallioinen, taloussihteeri
044 770 0174

Janne Ruokolainen, kalatalousaktivaattori
044 712 4209

Henna Pirkonen, viestintäassistentti
044 712 4208

Liity jäseneksi »

Oletko kiinnostunut alueesi kehittämisestä, liity Päijänne-Leaderin jäseneksi!